Matkustajien oikeudet: huolettomia matkoja EU:ssa
Myöhästyikö junasi tai peruuntuiko lentosi? Kokosimme tietopaketin oikeuksistasi matkustajana EU-alueella.
Kun lähdet matkalle, on rauhoittavaa tietää, että EU:n matkustajien oikeudet suojaavat sinua, jos jokin menee vikaan matkallasi.
EU-säännöillä taataan sama vähimmäistaso matkustajien suojelemiseksi kaikkialla unionin alueella riippumatta matkustustavasta: lentäen, junalla, bussilla tai laivalla.
Täydellisenkin loman pilaa takuuvarmasti se, jos perille pääseminen on vaikeaa tai mahdotonta odottamattomien myöhästymisten, peruuntumisten tai kadonneiden matkatavaroiden vuoksi. Siksi mepit ovat auttaneet luomaan EU-säännöt, joilla velvoitetaan matkailualan yrityksiä tarjoamaan matkustajille aterioita, majoitus, korvauksia ja hyvityksiä, jos jokin menee vikaan.
Lisäksi liikennealan yritykset eivät voi enää laskuttaa lipuista enemmän matkustajan kansallisuuden tai ostoksen tekopaikan perusteella.
EU-lainsäädäntö takaa myös , kuten oikeuden saada maksutta apua lentokoneeseen nousemisen ja sieltä poistumisen yhteydessä.
Lentomatkustajien oikeudet
ovat voimassa tietyin ehdoin, esimerkiksi jos lento on EU:n sisäinen tai lähtee EU-alueelta sen ulkopuolelle.
Jos matkustajalta evätään oikeus nousta lennolle, lentoyhtiön tulee tarjota ilmaiseksi apua, johon voi kuulua esimerkiksi virvokkeita, ruokaa ja majoitusta. Lentoyhtiön on myös tarjottava vaihtoehtoina korvausta tai uudelleenreititystä peruuntuneelle matkalle. Lisäksi jos koneeseen pääsy on evätty, lentomatkustajalla on oikeus jopa 600 euron korvaukseen. Korvauksen suuruus riippuu suunnitellun lennon pituudesta.
Korvausten määrät
- Jos lennon pituus on alle 1 500 kilometriä: 250 euroa
- Jos EU:n sisäisen lennon pituus on yli 1 500 kilometriä, tai jos lennon pituus on 1 500 - 3 500 kilometriä: 400 euroa
- Jos lento suuntautuu EU:n ulkopuolelle ja sen pituus on yli 3 500 kilometriä: 600 euroa
Jos lentosi on peruttu, sinulla on oikeus apuun sekä korvaukseen, uudelleenreititykseen tai paluulippuun. Myöhästymisen kohdalla oikeus riippuu myöhästymisen ja lennon pituudesta.
Matkustajat, joiden lento perutaan lyhyellä varoitusajalla tai jotka saapuvat perille yli kolme tuntia myöhässä, voivat myös saada yllämainitut korvaussummat mutta tietyin rajoituksin. Korvaukseen ei ole oikeutta, jos lentoyhtiö tarjoaa vaihtoehtoista ratkaisua tai joissain erityistapauksissa, kuten lennonjohdon päätöksistä, poliittisesta epävakaudesta, huonosta säästä tai turvallisuusuhasta johtuvissa peruuntumisissa ja myöhästymisissä.
Junamatkustajien oikeudet
ovat voimassa, kun matkustaa raiteilla EU:n sisällä. Jos juna on peruttu tai myöhässä, junayhtiön on tarjottava tilanteesta tietoa reaaliajassa sekä annettava tietoa matkustajan oikeuksista ja velvollisuuksista. Riippuen tilanteesta, matkustajalla voi olla oikeus apuun, kuten aterioihin ja virvokkeisiin, majoitukseen ja korvaukseen.
Bussimatkustajien oikeudet
Bussimatkojen kohdalla EU-säännöt kattavat lähinnä , jotka alkavat tai päättyvät EU-maassa. Matkan peruuntuessa tai myöhästyessä matkustajalla voi olla oikeus aterioihin ja majoitukseen.
Laivamatkustajien oikeudet
(merellä ja joissa), jos matka alkaa tai päättyy EU-maassa sijaitsevaan satamaan. Jos matka peruuntuu tai sen lähtö viivästyy, matkustajalla voi olla oikeus aterioihin ja majoitukseen. Jos saapuminen viivästyy yli tunnilla, matkustajalla on oikeus korvaukseen.
äپٴDz matkustajien oikeuksista EU:ssa löydät myös lataamalla ”Your Passenger Right”-matkapuhelinsovelluksen - tai -äܳ.