Euroopan parlamentin päätös 18. joulukuuta 2024 turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvän valiokunnan ja kansanterveyden pysyvän valiokunnan asettamisesta ()
Euroopan parlamentti, joka
–ottaa huomioon puheenjohtajakokouksen ehdotuksen,
–ottaa huomioon pysyvien valiokuntien toimivallasta 15.tammikuuta 2014 tekemänsä päätöksen(1),
–ottaa huomioon työjärjestyksen 212, 218 ja 219 artiklan,
1.päättää asettaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvän valiokunnan ja lakkauttaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunnan; päättää, että ulkoasiainvaliokunnan toimivaltaa muutetaan vastaavasti;
2.päättää, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvän valiokunnan toimivaltaan kuuluvat EU:n turvallisuus sekä EU:n puolustusalan yhdentyminen ja yhteistyö, myös kysymyksissä, jotka liittyvät Euroopan puolustusvirastoon, pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön, yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) valvontaan, Euroopan puolustusteollisuuteen ja sen rahoitukseen silloin, kun se edistää YTPP:n ja siihen liittyvien, yksinomaan puolustusalaa koskevien Euroopan unionin toimien tavoitteita;
3.päättää asettaa kansanterveyden pysyvän valiokunnan ja lakkauttaa kansanterveyden alivaliokunnan; päättää, että ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan nimeä ja toimivaltaa muutetaan vastaavasti;
4.päättää muuttaa työjärjestyksen liitteen VI seuraavasti:
1)korvataan I osan 1kohdan 1 alakohta seuraavasti:"”1. yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP);”"
2)lisätään osa seuraavasti:"”I a. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valiokunta
Valiokunnan toimivaltaan kuuluvat seuraavat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42artiklan 2kohdassa tarkoitetun yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) ja siihen liittyvien, yksinomaan puolustusalaa koskevien unionin toimien edistämistä, täytäntöönpanoa ja seurantaa koskevat asiat:
1.
unionin ja sen jäsenvaltioiden alueellista koskemattomuutta ja unionin kansalaisten turvallisuutta uhkaavat tapahtumat;
2.
unionin ulkopuolella toteutettavien YTPP:n siviili- ja sotilasoperaatioiden suorituskyky ja voimavarat, Euroopan rauhanrahaston täydentävät toimenpiteet sekä muut budjettikohdat ja rahoitusvälineet, joilla tuetaan suoraan YTPP-kehystä tai edistetään sitä;
3.
puolustusta koskevien strategisten päätösten ja toimintapolitiikkojen täytäntöönpano ja säännöllinen tarkastelu;
4.
unionin yhteisen puolustusunionin asteittainen määrittely, joka johtaa yhteiseen puolustusunioniin ja YTPP:n välineiden yhdenmukaistamiseen unionin muiden rahoitusvälineiden, säädösten ja politiikkojen kanssa;
5.
voimavarat, joilla seurataan ja torjutaan unionin ulkopuolelta tulevia hybridiuhkia – mukaan lukien ulkomainen tiedonmanipulointi ja häirintä, kyberpuolustus ja siihen liittyvät kysymykset, kuten avaruusresurssien suojelu ja kriittisen puolustusinfrastruktuurin turvallisuus – YTPP:n ja siihen liittyvien, yksinomaan puolustusalaa koskevien unionin toimien rajoissa;
6.
unionin ja sen jäsenvaltioiden puolustusvoimavarat ja -valmiudet ja puolustuksen häiriönsietokyky, mukaan lukien puolustusalan tutkimus, kehittäminen ja innovointi, yhteinen tuotanto ja elinkaarihallinta;
7.
unionin puolustusteolliseen yhdentymiseen ja yhteistyöhön liittyvät toimenpiteet, toimet ja välineet, joilla pyritään luomaan puolustusalan sisämarkkinat;
8.
unionin ja sen jäsenvaltioiden puolustusvalmiuden kannalta olennainen sotilaallisen liikkuvuuden infrastruktuuri ja valmiudet suojella kyseistä infrastruktuuria ulkomaisilta uhkilta, lukuun ottamatta TEN-T-verkkoon liittyviä hankkeita ja kaksikäyttöistä liikenneinfrastruktuuria, joissa annetaan tarvittaessa neuvoja asiasta vastaavalle liikenne- ja matkailuvaliokunnalle;
9.
unionin puolustusalan institutionaalisten rakenteiden ja virastojen parlamentaarinen valvonta, erityisesti seuraavat:
–
EU:n sotilasesikunnan pääosasto,
–
Euroopan turvallisuus- ja puolustusakatemia,
–
Euroopan puolustusvirasto (EDA),
–
pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY),
–
Euroopan unionin satelliittikeskus YTPP:n rajoissa ja Euroopan puolustusunionin perustamisen yhteydessä, ja
–
Euroopan ulkosuhdehallinnon YTPP-rakenne;
10.
aloitteet, ohjelmat ja politiikat siltä osin kuin niillä pyritään vahvistamaan Euroopan puolustuksen teollista ja teknologista perustaa ja tiivistämään puolustusteollista yhteistyötä, joka palvelee yksinomaan jäsenvaltioiden ja asiaankuuluvien unionin valmiuksien sotilaallista käyttöä;
11.
sisällöstä ja soveltamisalasta riippuen tietyt puolustusalan kansainväliset sopimukset, jotka koskevat turvallisuutta ja puolustusta, terrorismin torjunnan ulkoista ulottuvuutta, kyberpuolustusta, asevientiä ja -valvontaa sekä asesulkua ja aseriisuntaa;
12.
suhteet unionin turvallisuus- ja puolustuskumppaneihin, kuten Natoon, YK:n rauhanoperaatioiden osastoon, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön (Etyj) ja muihin kansainvälisiin järjestöihin sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valiokunnan toimivaltaan kuuluvista asioista vastaaviin parlamenttien välisiin elimiin;
13.
suhteista Naton parlamentaariseen yleiskokoukseen vastaavan valtuuskunnan ja tulevaisuudessa mahdollisesti perustettavien turvallisuus- ja puolustusalalla toimivaltaisten valtuuskuntien työn poliittinen valvonta ja koordinointi;
14.
turvallisuutta, asevientiä ja -valvontaa sekä asesulkua koskevat monenväliset kehykset, terrorismin torjunnan ulkoinen ulottuvuus, turvallisuuden ja puolustuksen tehokkuuden parantamista koskevat hyvät käytännöt sekä unionin oikeudellinen ja institutionaalinen kehitys näillä aloilla YTPP:n ja siihen liittyvien, yksinomaan puolustusalaa koskevien unionin toimien rajoissa;
15.
säännölliset yhteiset kuulemiset, kokoukset ja konferenssit tietojen vaihtamiseksi neuvoston, Euroopan ulkosuhdehallinnon ja komission kanssa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valiokunnan toimivaltaan kuuluvista asioista.”
"
3)Korvataan VIII osa seuraavasti:"”VIII. Ympäristön, ilmaston ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta
Valiokunnan toimivaltaan kuuluvat seuraavat asiat:
1.
ympäristö- ja ilmastopolitiikka ja ympäristön- ja ilmastonsuojelutoimet, erityisesti
a)
ilmastonmuutos, siihen sopeutuminen ja valmistautuminen ja kyky sietää ilmastonmuutosta,
b)
kansanterveyden suojelua koskeva ympäristöpolitiikka,
c)
ilman, maaperän ja vesien pilaantuminen, jätehuolto ja kierrätys, melurajat ja biologisen monimuotoisuuden suojelu,
d)
kemikaalit, vaaralliset aineet ja valmisteet, torjunta-aineet ja niiden jäämien enimmäismäärät ja kosmetiikka,
e)
kestävä kehitys,
f)
ympäristönsuojelua koskevat kansainväliset ja alueelliset toimet ja sopimukset,
g)
ympäristövahinkojen korjaaminen,
h)
pelastuspalvelu,
i)
Euroopan ympäristökeskus ja Euroopan kemikaalivirasto;
2.
elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat kysymykset, erityisesti
a)
elintarvikkeiden merkinnät ja elintarvikkeiden turvallisuus,
b)
ihmisten terveyden suojelua koskeva eläinlääkintälainsäädäntö; elintarvikkeiden ja elintarvikkeiden tuotannon kansanterveydellinen valvonta,
c)
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen sekä komission terveys- ja elintarviketarkastusten ja –analyysien osasto.”
"
4)Lisätään osa seuraavasti:"”VIII a. Kansanterveyden valiokunta
Valiokunnan toimivaltaan kuuluvat seuraavat kansanterveyteen liittyvät asiat:
1.
lääkkeet ja lääkinnälliset laitteet;
2.
kansanterveyden alan ohjelmat ja erityistoimet;
3.
terveyskriiseihin valmistautuminen ja reagointi;
4.
mielenterveysasiat ja potilaan oikeudet;
5.
bioterrorismin terveysnäkökohdat;
6.
Euroopan lääkevirasto sekä Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus;
7.
suhteet Maailman terveysjärjestöön edellä mainituissa asioissa.”
"
5.päättää, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvässä valiokunnassa on 43jäsentä ja kansanterveyden pysyvässä valiokunnassa on 43 jäsentä;
6.päättää, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvä valiokunta tekee yhteistyötä hyvän ja vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti muiden valiokuntien ja erityisesti ulkoasiainvaliokunnan kanssa;
7.päättää puheenjohtajakokouksen 30.kesäkuuta 2019 ja 9.tammikuuta 2020 tekemiin valiokuntien ja alivaliokuntien puheenjohtajistoa koskeviin päätöksiin viitaten, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvän valiokunnan sekä kansanterveyden pysyvän valiokunnan puheenjohtajistoissa voi olla kussakin enintään neljä varapuheenjohtajaa;
8.päättää, että tämä päätös tulee voimaan seuraavan istuntojakson ensimmäisenä päivänä;
9.kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen tiedoksi neuvostolle ja komissiolle.