Kolme itäisen kumppanuuden naapurimaata Etelä-Kaukasiassa
Vuonna2009 alkunsa saanut EU:n itäisen kumppanuuden politiikka kattaa kuusi entisen Neuvostoliiton valtiota eli Armenian, žin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän. Sillä on tuettu näiden maiden poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia uudistuspyrkimyksiä demokratian ja hyvän hallinnon, energian toimitusvarmuuden, ympäristönsuojelun sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi. Kaikki osallistujamaat (lukuun ottamatta Valko-Venäjää, jonka jäsenyys on keskeytetty) lähettävät valtuuskuntansa Euronestin parlamentaariseen edustajakokoukseen.
Asiasta vastaavien ulkoasiainvaliokunnan ja kansainvälisen kaupan valiokunnan työn ohella parlamentilla on suhteista Etelä-Kaukasiaan vastaava pysyvä valtuuskunta (DSCA), joka valvoo EU:n suhteita kolmeen Etelä-Kaukasian valtioon Georgian parlamentaarisen assosiaatiovaliokunnan, Armenian parlamentaarisen kumppanuusvaliokunnan ja žin parlamentaarisen yhteistyövaliokunnan puitteissa sekä seuraa Etelä-Kaukasiaa ja Georgian kriisiä käsittelevän EU:n erityisedustajan työtä.
Georgia
, johon sisältyy pitkälle menevä ja laaja-alainen vapaakauppa-alue, tuli voimaan heinäkuussa2016. Georgia on tehnyt merkittävää työtä lainsäädäntönsä mukauttamiseksi EU:n vaatimuksiin, mikä johti muun muassa lyhytaikaista oleskelua koskevaan viisumivapauteen Schengen-alueella maaliskuusta2017 alkaen. EU on Georgian tärkein kauppakumppani. Vuonna sen osuus Georgian kaupan kokonaisarvosta oli 20,5prosenttia. EU on myös sen suurin rahoitustuen antaja: vuosiksi 2021–2024 Georgialle myönnettiin 340miljoonaa euroa rahoitusta. Sen painopisteinä olivat talous, instituutiot, oikeusvaltioperiaate, turvallisuus, ympäristö- ja ilmastokestävyys, digitalisaatio, sukupuolten tasa-arvo ja osallistava yhteiskunta. Assosiaatiosopimuksen täytäntöönpanoa valvovan EU–Georgia-assosiaationeuvoston viimeisin kokous pidettiin 20.helmikuuta2024 Brysselissä.
Georgian vuonna1989 alkanutta poliittista ja taloudellista uudistumista ovat leimanneet sisällissota, alueelliset konfliktit ja vakavat talouden taantumat. Tilanteessa, jossa Venäjä miehittää Abhasiaa ja Tshinvalin aluetta/ Etelä-Ossetiaa, georgialaiset ovat panneet toivonsa siihen, että maa lähentyisi EU:ta ja Natoa. Pian sen jälkeen, kun Ukraina oli esittänyt pyynnön Euroopan unioniin liittymisestä, Georgia (yhdessä Moldovan tasavallan kanssa) jätti 3.maaliskuuta2022 oman ehdokasmaan asemaa koskevan hakemuksensa. Eurooppa-neuvosto päätti myöntää Georgialle ehdokasmaan aseman 14.joulukuuta2023 edellyttäen, että esitetyt asiaankuuluvat toimet toteutetaan. Maan hallitus hyväksyi maaliskuussa2024 Georgian EU:hun liittymistä koskevan toimintasuunnitelman vuodelle2024.
EU on toistuvasti korostanut horjumatonta tukeaan Georgian itsenäisyydelle, suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä, kuten Euroopan parlamentti korosti Georgian miehitetyistä alueista kymmenen vuotta Venäjän hyökkäyksen jälkeen sekä viimeisimmässä 28.helmikuuta2024 antamassaan päätöslauselmassa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanosta.
EU tukee konfliktin ratkaisemiseksi toimia, joita on toteutettu Etelä-Kaukasian ja Georgian kriisiä käsittelevän EU:n erityisedustajan toiminnan, EU:n tarkkailuoperaation sekä vakautta ja rauhaa edistävän EU:n välineen avulla ja joilla täydennetään Geneven kansainvälisiä neuvotteluja. EU:n ja Georgian vuotuinen strateginen vuoropuhelu on osoitus luottamuksesta osapuolten välisissä suhteissa. Georgia on myös antanut merkittävän panoksen useisiin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan operaatioihin vuonna2014 voimaan tulleen Georgian osallistumista koskevan puitesopimuksen perusteella. Toisaalta Georgia ei ole yhtynyt EU:n Venäjälle ja Valko-Venäjälle asettamiin pakotteisiin. Toukokuussa2023 Georgian hallituksen päätös jatkaa lentoja Venäjälle herätti epäilyjä sen sitoutumisesta yhtenäistämään käytäntöjään EU:n kanssa.
Georgian poliittista ja mediakenttää leimaa edelleen jyrkkä polarisoituminen. Muutaman viime vuoden aikana kyseenalaiset kehityssuuntaukset ovat osoittaneet demokratian taantumista ja kansalaisvapauksien heikentymistä. Niihin lukeutuvat muun muassa vuoden2020 parlamenttivaalien ja vuoden2021 kunnallisvaalien aikana havaitut puutteet ja väärinkäytökset sekä useat toimittajiin ja media-alan työntekijöihin kohdistetut sanalliset tai fyysiset hyökkäykset. Lisäksi Georgian hallitseva puolue on äskettäin esittänyt uudelleen sellaisen lainsäädännön käyttöönottoa, jolla tiukennettaisiin kansalaisyhteiskuntaa koskevia rajoituksia, vaikka ihmisoikeusvalvojat ja kansainväliset kumppanit, kuten EU ja Yhdysvallat, ovat ilmaisseet asiasta huolensa. Jos lakiesitys hyväksytään, yli 20prosenttia rahoituksestaan ulkoisista lähteistä saavat kansalaisjärjestöt velvoitettaisiin ilmoittamaan, että ne ”ajavat ulkovaltojen etuja”. Georgian pääkaupungissa Tbilisissä on järjestetty joukkomielenosoituksia, joissa mielenosoittajat ovat vaatineet lakiesityksen peruuttamista, koska heidän mielestään esityksellä pyritään horjuttamaan riippumattomien, ulkomailta rahoitusta saavien organisaatioiden ja tiedotusvälineiden arvostusta sekä etäännyttämään maata Euroopasta ja lähentämään sitä Venäjän kanssa. Jatkuvat jännitteet valtaapitävän enemmistön ja opposition välillä sekä avoimuuden ja osallistavuuden puute ovat myös usein haitanneet uudistusprosessia. Georgiassa on määrä pitää parlamenttivaalit lokakuussa2024, mikä on merkittävä koetus Georgian demokratialle. EU on huolissaan erinäisistä valtaapitävän enemmistön toimista, kuten Venetsian komission vaalilakia koskevien suositusten huomiotta jättämisestä, sen toistuvista yrityksistä saada läpi ”ulkomaisia agentteja” koskeva laki sekä ilmeisistä pyrkimyksistä tiivistää suhteita Venäjään ja loitontua samalla lännestä. Samaan aikaan mielipidekyselyjen mukaan Georgian yhteiskunta tukee suurelta osin maan liittymistä EU:hun jopa Georgian ja Venäjän kauppasuhteiden katkaisemisen kustannuksella. Sen vuoksi tulevia vaaleja pidetään Georgian tulevaisuuden kannalta keskeisinä.
A. Euroopan parlamentin kanta ja parlamenttien välinen yhteistyö
Euroopan parlamentti on aina tukenut voimakkaasti Georgian kansan Eurooppaan suuntautuvia pyrkimyksiä. Se on painottanut, että Georgian on tärkeää panna täytäntöön 8.marraskuuta2023 annetussa komission suosituksessa esitetyt asiaankuuluvat toimet, myös disinformaation torjuntaa koskevat toimet, mukautua yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, parantaa parlamentaarisen valvonnan toteutumista ja puuttua poliittiseen polarisoitumiseen, vähentää oligarkkien vaikutusvaltaa ja torjua korruptiota. Lisäksi parlamentti antoi 9.kesäkuuta2022 tiedotusvälineiden vapauden ja toimittajien turvallisuuden loukkauksista Georgiassa. Tässä asiakirjassa jäsenet tuomitsivat Georgialainen unelma -puolueen ja sen perustajan, oligarkki Bidzina Ivanišvilin tekemän sääntelyvallankaappauksen ja ilmaisivat pettymyksensä maan tiedotusvälineiden tilanteen merkittävään heikkenemiseen.
Kahdenvälisiä parlamenttien välisiä suhteita kehitetään parlamentaarisessa kumppanuusvaliokunnassa, joka piti viimeisimmän kokouksensa 8.kesäkuuta2023. Osallistujat totesivat teknisten asioiden yhdenmukaistamisen edistyneen, mutta Euroopan parlamentin jäsenet pitivät valitettavana oikeusvaltioperiaatteessa, oikeuslaitoksen riippumattomuudessa ja tehokkuudessa, työlainsäädännössä ja syrjimättömyydessä havaittua taantumista. He kehottivat georgialaisia kumppaneitaan tekemään yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan sidosryhmien kanssa komission määrittelemien 12tärkeimmän painopisteen edistämiseksi. He panivat myös merkille miehitettyjen alueiden entisestään heikentyneen ihmisoikeustilanteen.
Parlamentti antoi 14.joulukuuta2022 koskevan ääöܲ, jonka pohjana olleen mietinnön oli laatinut pysyvä esittelijä Sven Mikser (S&D, Viro). Jäsenet panivat merkille Georgian jatkuvat uudistukset, mutta kehottivat ottamaan kansalaisyhteiskunnan toimijat järjestelmällisemmin mukaan päätöksentekoon ja pitivät valitettavana oikeusvaltioperiaatteen taantumiskehitystä, erityisesti politisoituneen oikeudenkäytön tapauksia.
Parlamentti on antanut myös kaksi kriittistä päätöslauselmaa, nimittäin (9.kesäkuuta2022) ja Georgian entisen presidentin Mikheil Saakašvilin tilanteesta (15.ܳܳٲ2023).
Georgia on ollut parlamentin demokratiatukitoimien kannalta ensisijainen maa vuodesta2017 lähtien. Georgia on kuitenkin toistuvasti kieltäytynyt osallistumasta parlamentaarisen valvontamekanismin käyttöä koskevaan yhteistyöohjelmaan tai Jean Monnet -vuoropuheluun, jossa voitaisiin käsitellä pitkäaikaista poliittista polarisoitumista koskevaa ongelmaa. Tämän vuoksi Euroopan parlamentti on joutunut supistamaan tavoitteitaan, kunnes Georgian parlamentaarinen enemmistö omaksuu rakentavamman asenteen.
B. Vaalitarkkailu
Georgia on ottanut vastaan parlamentti- ja presidentinvaaleja sekä paikallisvaaleja tarkkailleita Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR) valtuuskuntia vuodesta1995 lähtien. Etyjin alueella vallitsevan käytännön mukaisesti Euroopan parlamentin tarkkailijat on otettu mukaan Etyjin/ODIHR:n valtuuskuntiin. Viimeisin vaalitarkkailuvaltuuskunta lähetettiin Georgiaan vuonna2021 tarkkailemaan paikallisvaaleja. Kansainväliset tarkkailijat totesivat, että paikallisvaalit sujuivat yleisesti ottaen hyvin, mutta ne pidettiin pitkittyneen poliittisen kriisin ja kärjistyneen polarisoitumisen vallitessa. Vaaleja haittasivat myös toistuvat väitteet laajalle levinneestä pelottelusta, äänten ostamisesta, ehdokkaisiin ja äänestäjiin kohdistuvasta painostuksesta sekä epätasapuolisista toimintaedellytyksistä.
Armenia
Armenian suhteet EU:hun perustuvat , joka allekirjoitettiin marraskuussa2017 ja tuli kokonaisuudessaan voimaan 1.maaliskuuta2021. Kumppanuussopimus, joka korvasi aiemman, vuonna 1999 tehdyn kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen, syventää kahdenvälisiä suhteita useilla aloilla ja varmistaa samalla yhteensopivuuden Armenian Euraasian talousunionin jäsenyyden kanssa. EU27, jonka osuus Armenian kokonaiskaupasta oli noin vuonna2022, on maan toiseksi suurin kauppakumppani Venäjän jälkeen. EU:n ja Armenian suhteiden dynaamisen kehittymisen ja yhteisiin arvoihin perustuvien suhteiden syventämiseen liittyvän molemminpuolisen edun pohjalta osapuolet sopivat helmikuussa2024 alkavansa laatia uutta EU:n ja Armenian kumppanuusohjelmaa, jolla edistetään kunnianhimoisempaa yhteistyötä kaikilla aloilla.
Armenian poliittinen tilanne muuttui radikaalisti toukokuussa2018, kun rauhanomaiset katumielenosoitukset nostivat oppositiojohtaja Nikol Pašinjanin valtaan nk.samettivallankumouksen myötä. Uusi hallitus aloitti kunnianhimoisen uudistusohjelman muun muassa oikeusvaltion, avoimuuden ja korruption torjunnan aloilla. Kesäkuussa2021 pidetyissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa tämä suuntaus sai vahvistuksen, sillä hallitseva kansalaissopimuspuolue sai 54prosenttia äänistä huolimatta sisäpoliittisesta vastustuksesta ja merkittävistä humanitaarisista haasteista, jotka johtuivat maan tappiosta toisessa Vuoristo-Karabahin sodassa vuonna2020.
žin aloittama kuuden viikon sota oli merkittävin väkivaltaisuuksien puhkeaminen maiden välisessä pitkittyneessä konfliktissa sitten vuoden1994 tulitauon. Sota päättyi Venäjän välittämään tulitaukoon 9.marraskuuta2020, jolloin armenialaiset menettivät määräysvallan osassa Vuoristo-Karabahia sekä läheisillä žin alueilla, joita Armenia oli miehittänyt 26vuoden ajan. Vuoristo-Karabah on entinen neuvosto-žiin kuulunut autonominen alue, jonka asukkaat olivat etnisesti armenialaisia ja joka oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tunnustamaton de facto -valtio. Jännitteet saavuttivat uuden huippunsa sen jälkeen, kun ž hyökkäsi Armenian tasavallan (ei siis Vuoristo-Karabahin) alueella sijaitseviin kohteisiin syyskuussa2022. Lisäksi ž saartoi Vuoristo-Karabahia yhdeksän kuukauden ajan, mikä johti vaikeaan humanitaariseen tilanteeseen. Lopulta 19.syyskuuta2023 se käynnisti sotilaallisen hyökkäyksen aluetta vastaan, mikä johti satoihin kuolonuhreihin, armenialaisten de facto -valtion tappioon ja lopulta sen lakkauttamiseen. Koko paikallinen väestö, joka koostui yli 100000:sta Karabahin armenialaisesta, pakeni Armeniaan muutaman päivän kuluessa.
EU on jatkuvasti lisännyt yhteistyötään Armenian kanssa ja kasvattanut tukeaan, jolla maata autetaan vastaamaan erityisesti konfliktiin liittyviin lukuisiin haasteisiin, kuten pakolaistilanteeseen. EU tukee Armeniaa pääasiassa Globaali Eurooppa -välineestä, josta sille osoitettiin noin 180miljoonaa euroa kaudella2021–2024. Tukitoimissa keskitytään erityisesti maan selviytymiskyvyn kehittämiseen sekä jatkuvaan tukeen uudistuksille demokratian ja oikeusvaltion vahvistamiseksi. Osalla tästä rahoituksesta tuetaan EU:n Armeniaa koskevaa talous- ja investointisuunnitelmaa. Siihen sisältyy avustus-, laina- ja lainatakauspaketti, josta voidaan saada liikkeelle noin 2,6miljardia euroa julkisina ja yksityisinä investointeina. EU vahvistaa horjumattoman tukensa Armenian suvereniteetille, demokratialle, alueelliselle koskemattomuudelle ja sosioekonomisen palautumiskyvyn kehittämiselle ja on siksi sitoutunut esittämään 270miljoonan euron suuruista palautumis- ja kasvusuunnitelmaa Armenialle kaudella2024–2027.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan välityksellä EU on osallistunut aktiivisesti pyrkimyksiin löytää neuvotteluratkaisu Armenian ja žin konfliktiin. Se on painottanut, että ratkaisun on perustuttava alueellisen koskemattomuuden vastavuoroisen tunnustamisen ja kansainvälisesti tunnustettujen rajojen loukkaamattomuuden periaatteisiin, jotka perustuvat vuonna1991 annettuun Almatyn julistukseen. Unioni korostaa myös, että Karabahin armenialaisten oikeuksien ja turvallisuuden suojeleminen on varmistettava, jotta heidän vapaaehtoinen ja turvallinen paluunsa voidaan mahdollistaa. Helmikuusta2023 lähtien EU:n siviilitarkkailijoita on lähetetty Armenian kutsusta žin vastaiselle rajalle osana , joka on osoittautunut keskeiseksi alueen turvallisuuden varmistamisessa.
A. Euroopan parlamentin kanta ja parlamenttien välinen yhteistyö
Euroopan parlamentti on tukenut lujasti Armenian demokratiaa ja rauhanomaisen ratkaisun löytämistä pitkään jatkuneeseen konfliktiin žin kanssa. Parlamentti antoi ܳܲ2023 kattavan ääöܲ EU:n ja Armenian suhteista ja samalla vahvan viestin maan demokraattisten uudistusten tukemisesta, kahdenvälisten suhteiden syventämisestä ja EU:n lisääntyneestä sitoutumisesta turvallisuuteen erityisesti Armeniassa toteutettavan EU:n operaation ja välitystoimien avulla. ǰ첹ܳܲ2023 parlamentti ”tuomitsi mitä jyrkimmin žin harkitun ja perusteettoman sotilaallisen hyökkäyksen Vuoristo-Karabahin armenialaisia vastaan” ja kehotti lisäämään merkittävästi EU:n Armenialle antamaa apua vastauksena pakolaisvirtoihin, žin uhkauksiin ja Venäjän horjuttamispyrkimyksiin. Se vaati EU:lta päättäväisiä vastauksia žin toimiin, muun muassa kohdennettuja pakotteita ja suhteiden kattavaa uudelleentarkastelua. Ѳܳܲ2024 antamassaan päätöslausemassa parlamentti suhtautui erittäin myönteisesti Armenian kiinnostukseen luoda tiiviimmät suhteet EU:hun todeten, että ”jos Armenia on kiinnostunut ehdokasvaltion aseman hakemisesta ja jatkaa demokratiaansa vahvistavia kestäviä uudistuksia, tämä voisi johtaa EU:n ja Armenian suhteiden muutosvaiheeseen”. Aiemmissa päätöslauselmissaan ٲܳܲ2023 parlamentti tuomitsi jyrkästi žin syyskuussa2022 tekemän sotilaallisen hyökkäyksen ja sen, että ž on saartanut laittomasti Lachinin käytävän, ja piti valitettavina saarron humanitaarisia seurauksia. antamassaan päätöslauselmassa parlamentti tuomitsi jyrkästi žin jatkuvat toimet armenialaisen kulttuuriperinnön hävittämiseksi ja sen olemassaolon kiistämiseksi Vuoristo-Karabahissa ja sen ympäristössä. Parlamentti antoi ääöܲ, jossa se vaati vapauttamaan välittömästi ja ehdoitta kaikki armenialaiset sotavangit ja muut žin yhä vangittuna pitämät henkilöt. Vuoden2020 Vuoristo-Karabahin sodan jälkeen parlamentti antoi ääöܲ, jossa se ilmaisi pettymyksensä siihen, ”että vallitsevaan tilaan tehtiin muutoksia sotilaallisella voimankäytöllä rauhanomaisten neuvottelujen sijasta”, ja korosti, että ”asiassa on vielä löydettävä kestävä ratkaisu”. Se toisti myös, että kestävää ratkaisua koskevien neuvottelujen olisi perustuttava voimankäytöstä pidättäytymistä, alueellista koskemattomuutta sekä kansojen yhtäläisiä oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta koskeviin periaatteisiin, joihin Etyjin Minskin ryhmän perusperiaatteet pohjautuvat. Parlamentti antoi ääöܲ armenialaisten kansanmurhan satavuotismuistopäivästä.
Parlamenttien kahdenvälisiä suhteita kehitetään parlamentaarisessa kumppanuusvaliokunnassa, joka piti viimeisimmän kokouksensa ܳܲ2023. Johtavat parlamentin jäsenet ovat julkaisseet Armenian tilanteen johdosta useita julkilausumia, korostaneet erityisesti tarvetta kattavaan neuvotteluratkaisuun konfliktissa ja tuoneet esiin huolenaiheita, jotka koskevat esimerkiksi sitä, kuinka ž on saartanut Vuoristo-Karabahin ja ottanut sen haltuun asevoimin, sekä rajavälikohtauksia ja hyökkäyksiä, armenialaisvankeja, jalkaväkimiinoja, provosoivaa retoriikkaa, humanitaarisen avun perillepääsyä ja kulttuuriperinnön suojelua.
B. Vaalitarkkailu
Armenia on ottanut vastaan Euroopan parlamentin vaalitarkkailijoita osana Etyjin/ODIHR:n valtuuskuntaa useita kertoja, myös maassa järjestettyjen ennenaikaisten parlamenttivaalien yhteydessä vuonna2018. Vuoden2018 vaaleista esitettiin myönteinen arvio, jonka mukaan vaalit oli järjestetty hyvin ja säännönvastaisuuksia oli hyvin vähän, ja parlamentin valtuuskunta totesi, että väärinkäytökset vaaleissa olivat vähentyneet merkittävästi. Covid-19-pandemian vuoksi parlamentti ei pystynyt tarkkailemaan kesäkuussa2021 järjestettyjä vaaleja, mutta parlamentin jäsenet panivat merkille Etyjin/ODIHR:n yleisesti myönteisen arvion.
ž
EU:lla ja žilla on ollut vuodesta1999. Neuvottelut laajennetusta sopimuksesta aloitettiin helmikuussa2017, mutta ne eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. EU on žille merkittävä kauppakumppani. EU:n osuus žin kokonaiskaupasta vuonna2022 oli noin , ja se muodostui pääasiassa öljyn ja kaasun viennistä EU:hun (nettomassana noin ). žin maakaasun vienti EU:hun alkoi joulukuussa2020 sen jälkeen, kun eteläistä kaasukäytävää koskeva hanke oli saatu päätökseen. Heinäkuussa2022 EU ja ž ilmoittivat aikovansa kaksinkertaistaa eteläisen kaasukäytävän kapasiteetin vuoteen2027 mennessä.
ž oli Economist Intelligence Unitin vuoden2022 demokratiaindeksissä 167maan joukosta , ja vuotta2023 koskevan Freedom in the World -raportin luokituksen mukaan se ei ole vapaa maa . Tällä hetkellä viidennellä kaudellaan presidenttinä toimivasta Ilhan Alijevistä tuli isänsä Heydar Alijevin seuraaja vuonna2003. Vuonna2017 hän nimitti vaimonsa Mehriban Alijevan vastaperustettuun ensimmäisen varapresidentin virkaan. julkaistun viimeisimmän ihmisoikeuksia ja demokratiaa maailmassa koskevan EU:n vuosikertomuksen mukaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien turvaamisen ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen tilanne žissa on edelleen huolestuttava. Tämä koskee erityisesti puutteita oikeuslaitoksen riippumattomuudessa, rajoituksia perusvapauksien toteutumisessa, mukaan lukien sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, sekä ihmisoikeuksien puolustajiin, kansalaisaktivisteihin, toimittajiin ja poliittisen opposition aktivisteihin kohdistuvaa pelottelua, pidätyksiä, vangitsemisia ja oikeudenkäyntejä. Uusi poliittisia puolueita koskeva laki on rajoittanut poliittista moniarvoisuutta entisestään.
žin voitto sen syyskuussa2020 aloittamassa kuusiviikkoisessa Vuoristo-Karabahin sodassa Armeniaa vastaan on vahvistanut edelleen presidentti Alijevin asemaa. ž sai 9.marraskuuta 2020 solmitun tulitauon seurauksena takaisin valvontaansa Vuoristo-Karabahin lähialueet, joita Armenian joukot olivat miehittäneet yli 26vuoden ajan, mikä avasi mahdollisuuden satojen tuhansien maan sisäisten pakolaisten paluulle tulevaisuudessa. Se otti myös hallintaansa osan Vuoristo-Karabahista itsestään. Vuoristo-Karabah on entinen autonominen alue, joka on kansainvälisesti tunnustettu osaksi žia mutta jonka asukkaat ovat etnisiä armenialaisia. ž saartoi jäljelle jääneitä Vuoristo-Karabahin osia yhdeksän kuukauden ajan, mikä johti vaikeaan humanitaariseen tilanteeseen. Lopulta se käynnisti syyskuussa2023 sotilaallisen hyökkäyksen aluetta vastaan. Hyökkäys johti armenialaisten de facto -valtion tappioon ja lopulta sen lakkauttamiseen. Koko paikallinen väestö, joka koostui yli 100000:sta Karabahin armenialaisesta, pakeni Armeniaan muutaman päivän kuluessa. ž käynnisti syyskuussa2022 hyökkäykset myös muille Armenian alueille. Sodan vaarallinen eskaloituminen herätti pelkoa joukkojen etenemisestä Vuoristo-Karabahia kauemmaksi.
EU on osallistunut aktiivisesti pyrkimyksiin löytää neuvotteluratkaisu Armenian ja žin konfliktiin erityisesti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan välitystoiminnan avulla. Unioni painottaa, että on tarpeen varmistaa suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden vastavuoroinen kunnioittaminen, jatkaa valtioiden välisen rajan määrittämistä ja varmistaa Karabahin armenialaisten oikeuksien ja turvallisuuden suojelu, jotta heidän vapaaehtoinen ja turvallinen paluunsa voidaan mahdollistaa. Armeniaan on helmikuusta2023 lähtien lähetetty EU:n tarkkailijoita alueellisen turvallisuuden edistämiseksi. ž ei kuitenkaan ole suostunut EU:n tarkkailijoiden lähettämiseen sen puolelle rajaa.
A. Euroopan parlamentin kanta ja parlamenttien välinen yhteistyö
Parlamentti antoi ܳܲ2023 EU:n ja žin suhteita koskevan kattavan ääöܲ, jossa se ilmaisi syvän huolensa siitä, että ihmisten perusoikeuksia rikotaan žissa järjestelmällisesti ja laajasti, mikä vaikuttaa kansalaisten vapautta ja turvallisuutta koskeviin oikeuksiin. Se korosti, että EU:n ja žin välisen yhteistyön jatkamisen ehdoksi on asetettava se, että maa edistyy tehokkaasti ja konkreettisesti kansainvälisten normien ja kansainvälisten sitoumusten noudattamisessa ja että kaikkien poliittisten vankien vapauttaminen on välttämätön edellytys EU:n ja žin väliselle uudelle kumppanuussopimukselle. Samalla parlamentti suhtautui myönteisesti žin humanitaariseen apuun Ukrainalle ja tunnusti žin roolin fossiilisten polttoaineiden tuottajana EU:lle. Päätöslauselmassa myös tuomittiin jyrkästi žin syyskuussa2022 tekemä sotilaallinen hyökkäys ja Lachinin käytävän saartaminen ja kehotettiin žia noudattamaan erityisesti Kansainvälisen tuomioistuimen tuomiota saarrosta ja sallimaan Armeniaan lähetettyjen EU:n tarkkailijoiden läsnäolo žin puolella rajaa.
ǰ첹ܳܲ2023 parlamentti tuomitsi ”mitä jyrkimmin žin harkitun ja perusteettoman sotilaallisen hyökkäyksen” Vuoristo-Karabahin armenialaisia vastaan ja vaati EU:lta päättäväisiä vastauksia žin toimiin, muun muassa kohdennettuja pakotteita, EU:n ja žin laajennettua kumppanuussopimusta koskevien neuvottelujen keskeyttämistä, energia-alan yhteisymmärryspöytäkirjan soveltamisen keskeyttämistä ja suhteiden kattavaa uudelleentarkastelua. Aiemmissa päätöslauselmissaan ٲܳܲ2023 parlamentti tuomitsi jo jyrkästi žin syyskuussa2022 tekemän sotilaallisen hyökkäyksen ja Lachinin käytävän laittoman saartamisen, ja piti valitettavina sen humanitaarisia seurauksia. antamassaan päätöslauselmassa parlamentti tuomitsi jyrkästi žin jatkuvat toimet armenialaisen kulttuuriperinnön hävittämiseksi ja sen olemassaolon kiistämiseksi Vuoristo-Karabahissa ja sen ympäristössä. Parlamentti antoi ääöܲ, jossa se vaati vapauttamaan välittömästi ja ehdoitta kaikki armenialaiset sotavangit ja muut žin yhä vangittuna pitämät henkilöt.
Parlamentti otti syyskuussa 2023 antamassaan päätöslauselmassa esiin poliittisen vangin Gubad Ibadoghlun tapauksen ja kehotti žin viranomaisia ”vapauttamaan kaikki poliittiset vangit, riippumattomat toimittajat ja ihmisoikeuksien puolustajat, luopumaan kaikista heitä vastaan poliittisin perustein nostetuista syytteistä ja lopettamaan sortotoimet maan ulkopuolella”. parlamentti antoi ääöܲ, jossa se kehotti vapauttamaan välittömästi korruptiota vastustavan bloggaajan Mehman Huseynovin ja muut poliittiset vangit. žin rahanpesua (”Azerbaijani Laundromat”) koskevien paljastusten johdosta se tuomitsi jyrkästi žin ja muiden kolmansien maiden itsevaltaisten hallintojen pyrkimykset vaikuttaa EU:n päättäjiin laittomin keinoin.
Virallisia parlamenttien välisiä suhteita jatkettiin vuonna2016 neljän vuoden tauon jälkeen, ja viimeisin parlamentaarinen yhteistyövaliokunta kokoontui joulukuussa2021. Johtavat parlamentin jäsenet ovat julkaisseet žin tilanteen johdosta useita julkilausumia, korostaneet erityisesti tarvetta kattavaan neuvotteluratkaisuun konfliktissa ja tuoneet esiin huolenaiheita, jotka koskevat esimerkiksi Vuoristo-Karabahin saartoa ja sen ottamista haltuun asevoimin, sekä rajavälikohtauksia ja hyökkäyksiä, armenialaisvankeja, jalkaväkimiinoja, provosoivaa retoriikkaa, humanitaarisen avun perillepääsyä ja kulttuuriperinnön suojelua.
B. Vaalitarkkailu
ž on ottanut vastaan Euroopan parlamentin vaalitarkkailijoita osana Etyjin/ODIHR:n valtuuskuntaa. Koska kansainvälisten vaatimusten on katsottu jääneen täyttymättä kaikissa maassa järjestetyissä vaaleissa, joissa tarkkailijoita on ollut, eikä suosituksia ole edelleenkään pantu täytäntöön, parlamentti päätti olla lähettämättä tarkkailijoita vuoden2015 parlamenttivaaleihin ja vuoden2018 presidentinvaaleihin, eikä sitä kutsuttu tarkkailemaan vuoden2020 parlamenttivaaleja eikä vuoden2024 presidentinvaaleja. Vuoden2024 presidentinvaaleihin lähetetty ODIHR:n valtuuskunta , että vaalit pidettiin ”rajoittavassa ympäristössä” ja että niitä leimasivat kriittisten äänten tukahduttaminen ja poliittisten vaihtoehtojen puuttuminen. Se pani myös merkille, että riippumattomien tiedotusvälineiden, kansalaisyhteiskunnan ja poliittisten puolueiden toimintatila kaventui jatkuvasti. Lisäksi se totesi, että yhdistymis- ja sananvapauden sekä rauhanomaisen kokoontumisvapauden pitkäaikaiset ja vakavat rajoitukset sekä lainsäädännössä että käytännössä ovat vastoin normeja, jotka määrittävät aidosti demokraattisia vaaleja.
Joanna Placzek / Michal Jiráček