Energiavaltainen teollisuus
19.3.2025
Suullisesti vastattava kysymys O-000010/2025
komissiolle
työjärjestyksen 142 artikla
Giorgio Gori, Wouter Beke, Jana Nagyová, Mariateresa Vivaldini, Brigitte van den Berg, Benedetta Scuderi
teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan puolesta
Energiavaltainen teollisuus on Euroopan talouden selkäranka, ja sillä on keskeinen rooli työpaikkojen luomisessa erityisesti sellaisilla alueilla, joille tällaista teollisuutta on keskittynyt. Nämä teollisuudenalat ovat ratkaisevan tärkeitä EU:n strategisen riippumattomuuden ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi samoin kuin talouden hiilestä irtautumisen edistämiseksi puhtaan teollisen kehityksen ohjelman mukaisesti. Tällä hetkellä energiavaltaisella teollisuudella on kuitenkin merkittäviä haasteita: korkeat ja epävakaat energian hinnat, monimutkainen siirtymä puhtaisiin ja tehokkaisiin tuotantoprosesseihin, tarpeettomat hallinnolliset rasitukset, riittämättömät julkiset ja yksityiset investoinnit, EU:n riippuvuudet ja ensiö- ja uusioraaka-aineiden heikko saatavuus sekä toimivan kiertotalouden puuttuminen, epäreilu kilpailu EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja siirtymän vaikutukset alueisiin ja työntekijöihin kaikkialla EU:ssa.
- 1.Mitä lisätoimia komissio harkitsee, jotta voidaan panna täytäntöön sähkömarkkinoiden markkinarakenne, erityisesti edistää sähkönhankintasopimuksia ja kaksisuuntaisia hinnanerosopimuksia, ja toteuttaa kiireellisiä toimenpiteitä olemassa olevien esteiden poistamiseksi? Aikooko komissio esittää analyysin lyhyen aikavälin markkinoista jo vuonna 2025, jotta voidaan arvioida uusia tapoja irrottaa fossiilisten polttoaineiden hinnat sähkön hinnoista, missä olisi tavoitteena myös lisätä pitkän aikavälin sopimuksia sähkömarkkinoiden markkinarakenteen ja kohtuuhintaista energiaa koskevan toimintasuunnitelman mukaisesti, ja jotta uusiutuvien energialähteiden kohtuulliset kustannukset voidaan siirtää energian kuluttajille, erityisesti energiavaltaiselle teollisuudelle? Miten komissio aikoo lisätä energia- ja hiilidioksidimarkkinoiden avoimuutta?
- 2.Miten komissio aikoo lisätä energiavaltaisen teollisuuden hiilestä irtautumiseen tehtäviä julkisia ja yksityisiä investointeja lyhyellä aikavälillä? Aikooko komissio harkita rahoituksen lisäämistä tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä ja kehittää erityisiä toimenpiteitä, jotka on suunnattu energiavaltaiselle teollisuudelle, myös pk-yrityksille?
- 3.Miten teollisuuden hiilestä irtautumista vauhdittavalla säädöksellä yksinkertaistetaan ja edistetään energiavaltaisen teollisuuden hiilestä irtautumista? Nopeutetaanko sillä lupaprosessia?
- 4.Mihin konkreettisiin toimiin komissio aikoo ryhtyä, jotta kriittisten raaka-ainejätteiden kierrätys EU:ssa olisi houkuttelevampaa kuin niiden vienti, kun otetaan huomioon niiden merkitys talouden ja ympäristön kannalta? Tämä vähentäisi EU:n riippuvuutta ulkoisista toimittajista ja lisäisi resurssitehokkuutta ja teollisuuden hiilestä irtautumisen kannalta olennaisten uusioraaka-aineiden, kuten teräksen ja metalliromun, määrällistä ja laadullista saatavuutta.
- 5.Mihin konkreettisiin toimiin komissio aikoo ryhtyä seuratakseen oikea-aikaisesti hiilirajamekanismin vaikuttavuutta, kun otetaan huomioon samalla toteutettavan päästökauppajärjestelmän maksutta jaettavien päästöoikeuksien asteittaisen poistamisen vaikutukset, ja toteuttaakseen EU:n viejiä koskevia ratkaisuja ja välttääkseen kaikenlaiset kiertämiskäytännöt tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi erityisesti energiavaltaiselle teollisuudelle?
- 6.Millaista pysyvää ratkaisua komissio harkitsee, jotta voidaan kiireellisesti puuttua tukiin perustuvaan rakenteelliseen ylikapasiteettiin, joka asettaa teollisuutemme epäedulliseen kilpailuasemaan?
- 7.Aikooko komissio antaa suosituksia, joiden mukaan muutosten ennakointia ja hallintaa ja teollisuuden muutosprosessia tukeva julkinen rahoitus olisi kytkettävä sitoumukseen turvata työpaikat ja työolot EU:ssa ja estää toimintojen siirtäminen ulkomaille?
Jätetty: 19.3.2025
Määräaika: 20.6.2025